Voitto on täällä.
Riemu lähestyy.
Onnellisuus on käsin kosketeltavissa.

Annetaan sen pyöriä.
Hypätään virtaan mukaan ja annetaan mennä.
Kyllä se johonkin satamaan meidät kuljettaa.

Toivoisin voivani nousta korkeuksiin.
Yksin en menisi, ottaisin sinut mukaani.
Lentäisimme yhdessä kauas kivusta ja tulevaisuuden pelosta.

Riehun.
Melskaan.
Älä vaan tuu droppaan mun tunnelmaa!

Ulkoinen.
Sisäinen heijastus ulkoisesta maailmasta.
Oma todellisuus.

Minun tieni.
Minun maailmani.
Mitä tuijotat siinä?

He sanovat...vain hyvällä saat aikaan hyvää...vain rakkaudella saat rakkautta.
Uskokoon ken tahtoo.
Niin moni jää silti rakkaudetta.
 

Hämmentävän sekavaa monimuotoisuutta.
Toivoisit levon ja turvan tasaisuutta.
Kulkemasi polku on kuitenkin epäselvyyksiä tulvillaan.

Eteenpäin telmiessä kolahdus on väistämätön.
Iso pamahdus.
Ja matka jatkuu hymyssä suin.
 

Pennun pehmeyttä ja pyöreyttä vielä havaittavissa!
Luulin sen jo kadottaneeni ikiajoiksi.
Onneksi en kaikkea tiennyt. 

Mennä läpi pimeän pelkojen.
Kaiken.
Eikä jäädä hokemaan...mä en yksin osaa.
-Paula Vesala-

Sinne putoat äkisti.
Toiset värit polttavat, toiset hivelevät.
Mihinkään et voi luottaa.

Sivusta katsoen ei osaa sanoa.
Sivulliselle pohja ei vielä näy.
Vaikka kolina sisällä jo kuuluukin.

Odotusta.
Toivoa.
Pettymystä.

Mustavalkoiseksi muuttunut maailma.
Mielen mielestä värit ovat tarpeen.
Niinpä se toivoo parasta, odottaa ihmettä.

Ei mitään lisättävää.

Kohti mennään vaikka ympärillä kuohuu.
Päämäärä on selvä ja katse siihen kiinnitetty.
Kivusta huolimatta kohti mennään.

Sydämen särkymisessä ei ole mitään kaunista.
Ei vaikka sen yrittäisi kuorruttaa sokerihuurteella.
Kyynelten määrä on loputon.

Kevät tuntuu olevan keräilyn aikaa.
Vimma iskee aivan kaikkiin.
Tikut ja tavarat kelpaavat.

Tarkkaan katsoessa löytää kummallisuuksia.
Pienen pieni maailma näyttäytyy aivan yllättäen.
Kaikki kutistuu miniksi.

Huomaatko, saan taas signeerata kuvat kahdestaan?
Nuoruuden huumaa ja energiaa astui elämääni nurkan takaa.
Karvakaverin paikka on taas täytetty.

Kevättä kohti.
Vaikka sänkipeltoa pitkin.
Kyllä kevään täällä jo haistaa.

Jossain vaiheessa vellonta vaimenee.
Se on luonnon laki.
Kaikki pysähtyy.

Halo.
Kylmän, sinisen ja yksinäisen päivän viesti.
Tuliko se sinulta, rakkaani?

Arjen harmaus.
Rakastan sitä.
Parhaimmillaan siihen saa kietoutua turvaan, kuin villavilttiin.