Ulkoinen.
Sisäinen heijastus ulkoisesta maailmasta.
Oma todellisuus.

Hämmentävän sekavaa monimuotoisuutta.
Toivoisit levon ja turvan tasaisuutta.
Kulkemasi polku on kuitenkin epäselvyyksiä tulvillaan.

Mustavalkoiseksi muuttunut maailma.
Mielen mielestä värit ovat tarpeen.
Niinpä se toivoo parasta, odottaa ihmettä.

Kevättä kohti.
Vaikka sänkipeltoa pitkin.
Kyllä kevään täällä jo haistaa.

Halo.
Kylmän, sinisen ja yksinäisen päivän viesti.
Tuliko se sinulta, rakkaani?

Ilon on tunnuttava sydämessä asti.
Epäaito ilo on kuin kattokruunu muovisin helyin.
Ei sen loisteessa luonnostaan tanssahdella.

Lumi on täällä.
Se muistuttaa sinusta.
Haluaisin päästä kanssasi takaisin lumisiin metsiin, omaan taikamaailmaamme.

Ajoittain pallot eivät suostu pysymään käsissä.
Vaikka kuinka haluaisit.
Niillä tuntuu olevan oma elämä.

Yön seuralainen.
Ajatusten äärissä.
Ennen aamun hämärrystä.
 

Iltakävelyllä se tuli vastaan.
Häntäänsä heiluttaen seinustaa nuuski.
Nenä punaisena syksyn tuoksuja tavoitteli. 

Keräsin rohkeuteni.
Seisoin yksin iltamyöhäisessä pimeässä.
Toivoin, että olisit ollut vierelläni kokemassa tämän.

Minulla on ikävä.
Minulla on ikävä juuri sinua.
Tahdon tuntea pehmeytesi käsissäni.

Sen tietää tulevaksi, vaikka sitä haluaa loppuun asti väistää.
Yhdessä kuljettu taival päättyy kipuun ja suruun.
Kuudesta jalanjäljestä painuu hankeen ensi talvena vain kaksi.

Kuutamo.
Valo.
Tunnelma.

Ai kotiinko?
Ehei!
Vastahan olemme tunnin täällä nautiskelleet.

Sallithan sen, elämä!
Anna minun hetki tanssia ruusuilla ja heijastella valoa niiden vaaleanpunaisista terälehdistä.
Lupaan tehdä sen niin hyvin kuin vajavaisena osaan.
 

Hämähäkin elämä huvipuistossa.
Viritä verkko ja odota saalista.
Auringon paisteessa tuuli tekee verkosta vuoristoradan. 

Voisi luulla kesän olevan jo täällä.
Mutta ei se ole.
Sillä on vielä matkaa taaperrettavana saapuakseen perille.

Ei sille voi mitään.
Kesä lähenee.
Ensimmäiset pikkuauringot paistavat jo.

Luontoa.
Valoa.
Raitista ilmaa...ja uusia tuoksuja.