Kevään hento valkoinen.
Se ennakoi syksyn reilua kultaa.
Jos vain luontoäiti antaa sille riittävästi lämpöä ja lentäviä kavereita.

Voi miksi jäät?
Vaikka kylmä on niin, että pörheys on käsin kosketeltavaa.
Eikö etelässä olisi helpompaa?

Se on puskissa makoilun aika nyt.
Tärkeintä on valita eniten marjoja sisältävä puska, työntyä sen läpi ja lopuksi heittäytyä päälle makaamaan.
Karvakaverin mukaan tämä on varmin tapa saada sähäkkää toimintaa muuten niin tylsiin puskahetkiin.

Se on aina yhtä kummallista. 
On vaikea ymmärtää miten täysinäisestä 3 litran sangosta saa neljä litraa marjoja.
Elämän suuria mysteerioita.

Viikon lämpöaalto houkutteli ne esiin.
Nyt kylmyys iskee tuhoaan vasten kauneutta.
Kestäisivätpä ne, että saisimme syödä metsän kultaa myöhemmin.

Puskasta tuotteeksi. Varmistus terveydelle. Varmistus, joka kestää mehupalan kerrallaan. 

Luonnon tarjottimella. Makeinta maailmassa. Madoille ja meille.

Aivan hassu. Mansikkatassu. Rasioita kohti matkustaa.

Suon kulta liki kauneimmillaan. Nyt tarvittaisiin vain ärsyttäviä pörriäisiä. Ne takaisivat maukkaan sadon syksylle.

En odota vain lopputulosta. Nautin tämän hetken kukista. En luota etteivätkö linnut olisi minua nopeampia kirsikoiden kypsyttyä.

Mistä puolukoiden kypsyminen kertoo? Kuolemasta, vai syntymästä? Vai jostain niiden välissä.

Miksi odottaminen on usein niin vaikeaa? Miksi emme malttaisi? Kun palkinto on kuitenkin tulossa.

Ensin sitä ei näy, vaikka kuinka yrität katsoa. Sitten näkyy yksi, kaksi, kolme. Ja kun kurkistat heinän alle, avautuu koko maailma.

Joskus on rikottava rajoja. Myös niitä  joita auktoriteetit asettavat. Se on tehtävä, että mahdollistuisi uuden löytäminen.

Hillastajan paras apu on tarkkavainuinen hillakoira. Rodulla ei väliä. Kunhan kuono vainuaa metsien kullan.