Anna sen soida!
Painele eteenpäin.
Ilolla ei ole rajoja.

Voitto on täällä.
Riemu lähestyy.
Onnellisuus on käsin kosketeltavissa.

Toivoisin voivani nousta korkeuksiin.
Yksin en menisi, ottaisin sinut mukaani.
Lentäisimme yhdessä kauas kivusta ja tulevaisuuden pelosta.

Minun tieni.
Minun maailmani.
Mitä tuijotat siinä?

He sanovat...vain hyvällä saat aikaan hyvää...vain rakkaudella saat rakkautta.
Uskokoon ken tahtoo.
Niin moni jää silti rakkaudetta.
 

Hämmentävän sekavaa monimuotoisuutta.
Toivoisit levon ja turvan tasaisuutta.
Kulkemasi polku on kuitenkin epäselvyyksiä tulvillaan.

Eteenpäin telmiessä kolahdus on väistämätön.
Iso pamahdus.
Ja matka jatkuu hymyssä suin.
 

Pennun pehmeyttä ja pyöreyttä vielä havaittavissa!
Luulin sen jo kadottaneeni ikiajoiksi.
Onneksi en kaikkea tiennyt. 

Odotusta.
Toivoa.
Pettymystä.

Mustavalkoiseksi muuttunut maailma.
Mielen mielestä värit ovat tarpeen.
Niinpä se toivoo parasta, odottaa ihmettä.

Ei mitään lisättävää.

Kevät tuntuu olevan keräilyn aikaa.
Vimma iskee aivan kaikkiin.
Tikut ja tavarat kelpaavat.

Tarkkaan katsoessa löytää kummallisuuksia.
Pienen pieni maailma näyttäytyy aivan yllättäen.
Kaikki kutistuu miniksi.

Huomaatko, saan taas signeerata kuvat kahdestaan?
Nuoruuden huumaa ja energiaa astui elämääni nurkan takaa.
Karvakaverin paikka on taas täytetty.

Kevättä kohti.
Vaikka sänkipeltoa pitkin.
Kyllä kevään täällä jo haistaa.

Jossain vaiheessa vellonta vaimenee.
Se on luonnon laki.
Kaikki pysähtyy.

Halo.
Kylmän, sinisen ja yksinäisen päivän viesti.
Tuliko se sinulta, rakkaani?

Arjen harmaus.
Rakastan sitä.
Parhaimmillaan siihen saa kietoutua turvaan, kuin villavilttiin.

Tämän vuoden jouluun moninaisin tunnelmin.
Yhden rakkaan menettäneenä, yhden saaneena, monta säilyttäneenä.
Hyvää joulua kaikille!

Kaukaisten aikojen tunnelma on mielessäni mustavalkoinen.
Ikään kuin menneet sukupolvet olisivat eläneet ilman värejä.
Oliko maailma muka väritön ennen värivalokuvan keksimistä?