Eteenpäin telmiessä kolahdus on väistämätön.
Iso pamahdus.
Ja matka jatkuu hymyssä suin.
Pennun pehmeyttä ja pyöreyttä vielä havaittavissa!
Luulin sen jo kadottaneeni ikiajoiksi.
Onneksi en kaikkea tiennyt.
Mennä läpi pimeän pelkojen.
Kaiken.
Eikä jäädä hokemaan...mä en yksin osaa.
-Paula Vesala-
Sinne putoat äkisti.
Toiset värit polttavat, toiset hivelevät.
Mihinkään et voi luottaa.
Sivusta katsoen ei osaa sanoa.
Sivulliselle pohja ei vielä näy.
Vaikka kolina sisällä jo kuuluukin.
Odotusta.
Toivoa.
Pettymystä.
Mustavalkoiseksi muuttunut maailma.
Mielen mielestä värit ovat tarpeen.
Niinpä se toivoo parasta, odottaa ihmettä.
